Kivennäisaineet kaljuuntumista vastaan

Vaikka hiusten hyvinvointi voidaan helposti yhdistää geneettisiin tekijöihin, myös elämäntavat ovat suuressa roolissa hiustemme kasvussa ja hoidossa. Esimerkiksi ruokavaliomme ja sen mukana saamamme ravinteet ovat suorassa vaikutuksessa hiusten kasvuun ja terveyteen. Nämä ravinteet ovat osana lukuisissa kehomme sisällä tapahtuvissa fysiologisissa reaktioissa ja taistelevat ikääntymisen mukana tulevia hiusten sekä päänahan ongelmia vastaa. MEIDÄN ELIXIR-Tiimi on laittanut…

Kolesteroli

Mitä kolesteroli oikeasti on? Kolesteroli on veteen liukenematon rasvan omainen aine (yleiskielessä luokitellaan usein rasvaksi), jota esiintyy ihmisen soluissa ympäri kehoa. Ihmisen maksa tuottaa kolesterolia itse, mutta tuotantoon vaikuttavat myös ihmisen ruokavalio ja elämäntavat. Ihmisen keho tarvitsee kolesterolia sen hormonituotantoon, D-vitamiinin synteesiin sekä ruoansulatuksen avustamiseen. LDL- ja HDL-Kolesteroli Kolesteroli kulkee ihmisen verisuonissa pienissä muodostelmissa joiden…

Miksi Kannattaa Venytellä?

Venyttelyn kuvitellaan usein kuuluvan vain aktiivisten liikkujien päivärutiinin. Vaikka viettäisit koko päivän urheilematta, ei se tarkoita sitä etteikö kehoa tarvitsisi venytellä. Tässä artikkelissa kerromme sinulle miksi meidän jokaisen tulisi venytellä säännöllisin aikavälein. Venyttelyllä on useita vaikutuksia kehomme fyysiseen toimintaan. Tutuimpia näistä ovat varmasti lihasten sekä liitoksien venyvyyden parantaminen. Lista ei kuitenkaan lopu siihen. Säännöllisen venyttelyn…

Näin Parannat Ryhtiäsi

Kehomme hyvinvointi kärsii ikääntymisen myötä, jonka takia on tärkeää aloittaa sen hoitaminen jo varhaisiässä. Kehon linjaus ja ryhti ovat tärkeitä tekijöitä fyysisen hyvinvoinnin kannalta ja aiheeseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Huono ryhti voi ikääntymisen yhteydessä johtaa lukuisiin selkä- sekä hartia-alueen vaivoihin. Päinvastaisesti, suora ryhti pitää luut ja nivelet oikeassa linjauksessa, jotta lihaksistomme toimisi oikein. Huono…

Adderall – Lääke vai Huume?

Yhdysvalloissa erityisessä suosiossa oleva Adderall on Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) lääke. Adderall on amfetamiinin ja dextro amfetamiinin yhdistelmä, jota käytetään narkolepsian ja keskittymishäiriöiden hoitoon, mutta sen käytösta on tullut sensaatio opiskelijoiden keskuussa aivan muista syistä. HUOM: Adderall luokitellaan huumausaineeksi Suomessa Adderall on kuin Steroidi opiskelijoille? Adderall:in käytön suosio nuorten opiskelijoiden keskuudessa on nousussa. Lääkkeen…

Top 4: Vapaa-ajan Liikuntalajia

4. Pyöräily Pyöräily on parasta hyötyliikuntaa, jota on saatavilla. Pyörällessäsi vaikkapa töihin tai kouluun, saat osan päivittäisestä liikunnastasi, ja samalla säästät kallista aikaa. Pyöräily soveltuu kaikille iästä huolimatta, sillä voit itse päättää sen intensiivisyyden. Päivittäisen pyöräilyn on todettu parantavan mm. kardiovaskulaarista kuntoa, lihasvoimaa ja kestävyyttä, jänteiden venyvyyttä, sekä luuston vahvuutta. Koska istut pyörän selässä, et…

Levottomat Jalat

RLS Syndrooma Yrität rentoutua, mutta outo pakkomielle haluaa sinun liikuttavan jalkojasi. Huomaat kuinka tunne jaloissasi alkaa muuttua todella epämukavaksi ja sinun on pakko liikuttaa jalkojasi. Kyseessä on Levottomien Jalkojen Syndrooma, tai Restless Legs Syndrome (RLS), joka on hermostoon perustuva häiriö. RLS luokitellaan liikuntahairioksi, sillä potilaat saavat helpotusta oireisiin liikuttamalla jalkojaan. RLS voi esiintyä muuallakin kehossa,…

Probiootit- Matkailijan Paras Kaveri

Maitohappobakteerit – Probiootit MEIDÄNELIXIR Arvostelu: ★★★★☆ Matkustaessasi kaukaisiin lomakohteisiin on sairastumisen riski korkea. Leposi on rajoitettua, sekä olet koko ajan yhteydessä uuteen, kehollesi vieraaseen, bakteerikantaan. On tärkeää muistaa, että melkein koko immuunijärjestelmäsi löytyy suolistosta, jonka takia suoliston hyvinvointi on oleellinen osa vastustuskyäsi. Maitohappobakteerit (probiootit) ovat mikrobeja, joiden on tutkitusti todistettu toimivan kehoa avustavina bakteereina. Maitohappobakteerit…

4 Syytä Miksi Juuri Kylmä Suihku

Aloita päivä kylmällä suihkulla! Carl Richards valmistautuu taas uuteen työpäivään BAM Alliance yhtiön johtajana. Hänen on oltava skarppina, sillä miljoonat Yhdysvaltojen asukkaat ovat valinneet juuri heidät saadakseen parhaat rahoitukseen liittyvät vinkit. Hän aloittaa aamunsa peseytymällä suihkussa, mutta juuri ennen kuin hän on hyppäämässä pois, hän vetää syvään henkeä ja kääntää hanan kylmälle. ”Mielen ja kehon…

4 Tapaa Helpottaa Krapulaa

Onko Darra? – 4 Tapaa Helpottaa Krapulaa Elämästä kuuluu nauttia, tosin joskus tulee nautittua vähän liikaakin. MEIDÄNELIXIR-tiimi on laittanut kokoon neljä tehokasta tapaa toipua krapulasta.   Kevyt liikunta Vaikka keho tarvitseekin lepoa, ei liika lepo kuitenkaan tee ihmistä virkeäksi. Kevyt liikunta on loistava tapa nostattaa kehon energiatasoa rankan illan jälkeen. Lisäksi liikunnan on todettu lieventävän…