Kolesteroli

Mitä kolesteroli oikeasti on?

Kolesteroli on veteen liukenematon rasvan omainen aine (yleiskielessä luokitellaan usein rasvaksi), jota esiintyy ihmisen soluissa ympäri kehoa. Ihmisen maksa tuottaa kolesterolia itse, mutta tuotantoon vaikuttavat myös ihmisen ruokavalio ja elämäntavat. Ihmisen keho tarvitsee kolesterolia sen hormonituotantoon, D-vitamiinin synteesiin sekä ruoansulatuksen avustamiseen.

LDL- ja HDL-Kolesteroli

Kolesteroli kulkee ihmisen verisuonissa pienissä muodostelmissa joiden ydin koostuu rasvasta, mutta ulkokuoren peittävät ns. lipoproteiinit, jotka kuljettavat kolesterolia verenkierrossa. Nämä lipoproteiinit luokitellaan usein kahteen eri ryhmään: LDL (low-density lipoprotein) ja HDL– (high-density lipoprotein), joista puolestaan syntyvät nimikkeet LDL- ja HDL-kolesteroli.

chylomicron.png

LDL-kolesteroli on tunnetaan paremmiin ns. huonona kolesterolina. On kuitenkin hyvä tietää, että myös LDL-kolesteroli on ihmiselle elintärkeä kolesteroli ja sitä esiintyy kehossa huomattavasti enemmän kuin HDL-kolesterolia. LDL-kolesteroli kulkee verenkierrosta ihmisen kudoksiin ja poistuu HDL:n kuljettamana. LDL-kolesterolin huono maine perustuu sen aiheuttamiin ongelmiin tilanteissa joissa LDL-proteiinin määrä kehossa ylittää ns. normaalin määrän ja on epätasapainossa kehon HDL-kolesterolin kanssa. Tässä tapauksessa ylimääräinen LDL-kolesteroli voi aiheuttaa tukoksia ihmisen valtimoissa ja johtaa mm. sepelvaltimotautiin/tukoksiin.

HDL-kolesteroli toimii puolestaan vastapainona LDL-kolesterolille. HDL-kolesteroli kuljettaa ylimääräistä kolesterolia kudoksista ihmisen maksaan, jossa kolesteroli pilkotaan ja poistetaan kehosta.

Kolesteroli Ruokavaliossa

Ruokavalion vaikutuksesta ihmisen kolesteroliarvoihin on lukuisa mielipiteitä. Tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että näiden kahden välillä on selvä korrelaatio, mutta korrelaation vahvuudesta voidaan kuitenkin kiistellä.

LDL-kolesterolia alentaviin ruokiin kuuluvat mm.

  • hedelmät
  • vihannekset
  • kokojyvät
  • kala

 

Muita tapoja alentaa kehon LDL-kolesterolia

Liikunta on tehokas tapa alentaa kehon LDL-kolesteroli arvoja ja puolestaan nostaa HDL-kolesteroliarvoja veressa. Liikunta ja ruokavalion muutos ovat usein ensimmäinen vaihtoehto ihmisen kolesteroliarvojen parantamiseen, sillä terveellinen ruokavalio ja liikunta edistävät myös yleisterveyttä.

Jos henkilöllä on vaikeuksia kolesteroliarvojen parantamisessa voi lääkäri suositella hänelle lisäravinteita, jotka puolestaan alentavat LDL-kolesterolia tai vastaavasti nostavat HDL-kolesterolia veressä.

Suosittelemme puhumaan kuitenkin lääkärisi kanssa mahdollisista hoitomenetelmistä.

Lähteet:

Brumit, M. (2013, November 28). How to Lower Your Elevated LDL Cholesterol. Retrieved March 21, 2017, from https://thefhfoundation.org/lower-elevated-ldl-cholesterol

Jaret, P. (n.d.). Cutting Through the Cholesterol Confusion. Retrieved March 21, 2017, from http://www.webmd.com/food-recipes/features/cholesterol-food#1

What Is Cholesterol? (n.d.). Retrieved March 21, 2017, from https://www.nhlbi.nih.gov/health/health-topics/topics/hbc

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s